maanantai 13. kesäkuuta 2011

Raastinrautakynnet!

Torstaina tulin kokeilleeksi sellaista kynsikoristelua, jota en kyllä hetkeen toteuta uudestaan! 
Tilasin Ihanat kynnet -verkkokaupasta nail art -juttuja ja sain kaupanpäällisiksi violettiin vivahtavaa ohutta muovisilppua. Tälle on varmaan hienompikin nimi mutta koska sitä ei verkkokaupasta saa, enkä ole vastaavaan törmännyt, olkoon se silppua! 


Tässä kuva valmiista kynsistä. Tein siis ranskalaisen manikyyrin dippaamalla kynttä silpussa. Ajatuksen tasolla se oli hyvä idea mutta jo toisessa kynnessä alkoi kaduttaa! Koristeessa ei itsessään ollut mitään vikaa mutta parempaa jälkeä olisi saanut kun palat olisi asetellut yksitellen kynnelle, siinä taas olisi mennyt ikuisuus, sillä palojen koot vaihtelivat 1mm-1cm välillä. Nyt palat törröttivät kynnestä mihin sattuivat ja olivat aika teräviä! Vaikka painelin niitä dotting toolilla lakkaan, nousi aina jokin kulma pystyyn, lopulta n. 5 kerrosta päällyslakkaa riittivät peittämään suurimman osan terävistä piikeistä. 
  Tässä vielä lähempää kuvaa, olivat muuten tosi hankalat kuvata! Ei päässyt ihan tuo muovin heijastavuus oikeuksiinsa näissä..
Nämä kestivät kynnessä paremmin kuin kuvittelin tuolla päällyslakkamäärällä, vasta neljän tunnin pulikointi Tropiclandiassa onnistui irrottamaan silput toisistaan :)

2 kommenttia:

  1. Tuota "silppua" on kyllä harmillisen vaikea käyttää juuri tuon takia kun ne reunat jäävät aina töröttämään, mutta nätiltä se näyttää kuitenkin!:P

    VastaaPoista
  2. Kiitos! :) Harmittaa kyllä että se on niin vaikeaa tavaraa!

    VastaaPoista

Jätäthän viestin vierailustasi, kiitos :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...