tiistai 28. kesäkuuta 2011

My little pink box + kuvatulva :)

Eilen kuriiri toi viime viikolla tekemäni Nail Design Euro Discount -tilaukseni, piti kuitenkin lähteä samantien yövuoroon ja ehdin vasta nyt tutkimaan tilausta tarkemmin. 
Syy koko tilauksen tekemiseen näkyy tässä

Klikkaa kuva suuremmaksi
Tadaa!
Tilasin siis vaaleanpunaisen boksin, johon saan mahtumaan mm. viime viikolla eBaystä tulleet geelitarvikkeeni! Harvaan salkkuun mahtuu uv-uuni ilman änkemistä ja siksi tilasinkin tämän heti kun näin, ettei hintakaan huimannut päätä. Uuni kulkee kätevästi pohjalla ja päälle voi laittaa irrotettavan 5-tasoisen lokerikon. Huippua! 
Boksin ostin siis täältä (suomenkieliset sivut huonosti käännettynä tässä). 
 Eiväthän ne ostokset toki tähän jääneet :D Lisäksi tilasin vielä kahta eri glitteriä, 


Sinistä "isohippuista", en nyt millään saa virallista nimeä päähäni mutta kuva puhukoon puolestaan!


sekä pinkkiä irtoglitteriä, oli aika vaikeaa kuvattavaa mutta luonnossa sen on oikein räiskyvän pinkkiä :) Hintaa näille tuli 0.95€/purkki.

Glittereiden lisäksi tilasin myös fimoja


Leikkelin jo vähän perhosesta siivuja, kivoilta näyttää :)

Löysin myös lakan, jolle on ollut ammottava aukko pakissani
 Vihreä leimauslakka, tätä voi siis käyttää Konad laattojen kanssa leimailuun. Luonnossa väri on vähän vaaleampi, saa nähdä, miltä se näyttää kynnellä!

0,95€ heräteostos, persikan makuinen huulirasva :P

Kaiken kaikkiaan olen tosi tyytyväinen kyseiseen nettikauppaan ja varmaan tilailen sieltä jatkossakin, kuriiripalvelu pelasi ainakin tällä paikkakunnalla hyvin, kuski soitti ja varmisti että olen kotona ennen kuin toimitti tilauksen. Joskus he vain käyvät oven takana ja vievät paketin sitten postiin.. Nyt lakkaamaan uusia kynsiä, saa nähdä miten paljon uutta tavaraa saan niihin ängettyä :)

Millaisia kokemuksia muilla on tuosta verkkokaupasta?

5 kommenttia:

  1. Kuola valuu, tuon pakin tahtoo! Kova tarve ois semmoselle mihin uuni mahtuu. :D Oliko paljon postarit (pakki taisi olla 30€?) ?

    VastaaPoista
  2. Ne oli 21 €, olis ollut halvempaa tilata pelkkä pakki mutta en sitten malttanut lopettaa ostelua siihen :D Toi on kyllä ihan mieletön, saa kaikki geelihommat mahtumaan kevyesti!Ja pakko oli sen 29,50€

    VastaaPoista
  3. mikähän pakko oli 29,50€? :D nyt vasta luin, pakkia varmaan tarkoitin!

    VastaaPoista
  4. mistä löytyy leimauslakkoja? semmosille ois ittellä käyttöä :D

    VastaaPoista
  5. Monissa nettikaupoissa on, esim. Konad Suomi (http://www.konad.fi/PublishedService) myy näitä aika edullisesti, samoin CesarsShopista taitaa löytyä (http://www.cesarsshop.fi/). Myös jotkin Dependit ja Wild and Crazyt käy leimauslakkoina, jos niissä on tarpeeksi pigmenttiä! Aina ei tarvitse olla Konadin lakkoja sopiakseen leimailuun :)Jos nettikaupat eivät kiinnosta niin kuulemma Stockman myy näitä jonkin verran..

    VastaaPoista

Jätäthän viestin vierailustasi, kiitos :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...