keskiviikko 25. heinäkuuta 2012

Ostospostaus

Viime aikoina on tullut tehtyä mm. pieniä lakkahankintoja ja nyt voisi olla passeli hetki niiden esittelyyn, tämä postaus kun on lojunut jo liian pitkään luonnoksissa! :)

Aloitetaan vanhimmasta päästä.
Tein ensimmäisen tilaukseni Cesars shoppiin vähän reilu kuukausi sitten ja kotiutin sieltä nämä jutskat:

Kuva Cesarsin sivuilta
Tällaista xl-stamperia olen etsiskellyt jo kauan ja mm. tämän Sonnen kirjoituksen jälkeen uskaltauduin tuon tilaamaan. Koko kynnen kuviot ovat olleet mun kaareville ja pitkille kynsille vaikeita mutta ainakin nuo juhannuskynnet onnistuivat ihan hyvin :) Sonne kirjoittikin tuossa linkitetyssä postauksessaan, että toisilla leimasimen valkoinen kumiosa irtoilee ja mulla käy myös niin. Joko tyyny irtoaa tai sitten painuu liian syvälle leimasimeen. Pitäisi kokeilla, josko sen saisi liimaamalla asettumaan!

Onko muilla ollut ongelmia tyynyn pysyvyyden kanssa?

Leimasimen lisäksi tilasin kaksi lakkaa:

Ensimmäiset Color Clubin lakkani, vasemmalla Sugarblum Fairy ja oikealla Art Clubin valkoinen liner -koristelulakka.

Lähikuvaa Sugarblum Fairystä, ei ihan helpoimpia lakkoja kuvata!

Glitterlakkaa oon kertaalleen kokeillut ja hyväksi havainnut, poistossa vaan tarvitaan kynsilakanpoistoaineen lisäksi melkoinen määrä foliota ja vanulappuja :D

Kävin joku tovi sitten Kicksissä ja mukaan lähti mm. Suvin blogissa nähty Dependin hopealakka 223.


Tätä olisi tarkoitus käyttää leimauksiin mutta vielä en ole ehtinyt sitä testailemaan..

Viimeisimmät lakkahankinnat tein Helsingin reissulla pari viikkoa sitten.
Gina Tricotissa oli tarjous, 3 lakkaa yhteensä 9,95€. Ensin oli tarkoitus kolmistaan ostaa nuo tarjouslakat mutta kun kaikki löysivät vähintään kaksi mieleistä lakkaa, räväytin sitten ja ostin kaikki kolme itselleni :)

Valinnanvaraa oli paljon, mutta jostain syystä haalin vihreän ja turkoosin sävyjä itselleni.

Vas: 74 Python green, 71 Ice ja 75 Ocean depths
Näistä olen testannut vasta oikeanpuoleista lakkaa, mutta muitakin olisi tarkoitus kokeilla pikapuolin.
Seuraavaksi laittelenkin tänne varmaan kuvat tuosta 75:lla tehdystä lakkauksesta!

2 kommenttia:

  1. Mulla kanssa toi XL-leimasimen kumityyny työntyi leimatessa jatkuvasti liian syvälle. Lopulta sulloin varren täyteen talouspaperia, ettei se pääsisi liian syvälle. Tuntui toimivan ihan hyvin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No toi vois olla toinen hyvä vaihtoehto, ei tarvitsisi liiman kanssa läträillä! Kiitti vinkistä :)

      Poista

Jätäthän viestin vierailustasi, kiitos :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...