Kyselyyn, jonka löydät oikeasta yläkulmasta, on aikaa vastata vielä tiistaihin asti!
Käyhän valitsemassa, luetko blogia tunnistautuneena vai nimettömästi! :)
Tällä hetkellä vastauksia on 16 kpl, mutta blogissa käy päivittäin monin kerroin enemmän väkeä, joten äänestäkäähän kaikki, jotka sivuilla vierailette! :)
[Mitäs muutakaan voisi saada, kun itse valitsee ja käy hakemassa ;) ]
Lahja oli siis jo otsikossa mainittu Obh Nordican
Björn Axén Toolsin Slide Curler.
Pääsin jo tänään testailemaan tuota kauan hinkumaani kiharrinta, tässä vähän vaihtelevanlaatuisia otoksia prosessista:
Aika jäätävä muokkaus vai mitä!
Olen päättänyt, etten julkaise blogissa kasvokuvaani, sillä välillä tulee oltua töissä paikoissa, joissa on parempi, mitä vähemmän asukkaat tai asiakkaat minusta tietävät.
Toki jotkut saattavat kuvauksesta mut tunnistaakin, mutta pidetään tämä naamaraja kuitenkin :)
Tämä oli kyllä varsin kätsy kiharrin! ei tarvitse painaa kädellä, sillä levyt pysyvät yhdessä koko ajan, sen verran joustavat että hiusosion saa väliin. Sitten rautaa pyöräytetään 360° ja vedetään tasaisesti joko kohtisuoraan ylöspäin, sivulle tai alaspäin, riippuen siitä, millaista käkkärää halutaan.
Tällaista jälkeä tuli ekalla yrittämällä, vedin rautaa viistossa alaspäin, sillä en halunnut kovin ärhäkkää kiharaa. Pitää kokeilla myös muita tyylejä kunhan ehdin :)
Valmista! Annoin näiden jähtyä hetken, ennenkuin haroin ne sormin läpi.
Laitoin tätä Goldwellin Elixir-öljyä kahden pumppauksen verran käsiin, ennen kuin auoin kiharoita auki. Oli oikein passelia ainetta siihen, teki tukasta hippasen raskaamman ja loivensi kiharoita niin, etteivät ne olleet ihan noin tiukkoja kuin ylemmässä kuvassa.
Lopputulos:
Olin enemmän kuin tyytyväinen tulokseen :) Kiharoista tuli tasalaatuiset, yleensä suoristusraudalla kihartaessani jäljestä ei tule tasaista vaan toiset kohdat ovat paljon loivempia kuin toiset, tässä niin ei pääse käymään.
Jos haluatte tutustua tähän vempaimeen paremmin, katsokaa kun P.S i love fashionin bloggaaja Linda näyttää, miten kiharrinta käytetään :)
Lisää videoita nähtävilläOBH Nordican sivuilla Youtubessa.
Kävin siis toistamiseen Studio Parcosissa, jossa kosmetologiopiskelijat tekevät erilaisia kauneushoitoja osana harjoittelua :)
Olen käynyt ennen ripsien pidennysten laittoa yhdessä hieronnassa ja voin suositella sitäkin kaikille! Nyt odottelen, että he opettelevat kuumakivihieronnan ja varaan ajan sitten siihenkin! Hinnat ovat halvemmat kuin kauneushoitoloissa ja itse ainakin tykkään sponssata opiskelijoiden kassaa!
Olin huollossa jo puoli yhdeksältä, studiolla oli kova hulina käynnissä heti aamusta! Toisella puolen sermiä tehtiin spa-kasvohoitoa ja toisella puolella oli joku rouva jalkahoidossa :D eli mikään rauhallisin paikka tuo ei ole mutta eipä tuo ahdistanut, päiväkotiin verrattuna hyvinkin hiljaista oli!
Kuvaa klikkaamalla näet sen isompana :)
Huikeat ennen ja jälkeen kuvat! Hieman valaistus heittää..
Vasemman puoleinen kuva siis otettu toissapäivänä, ripset ovat tässä päivää vaille kuukauden vanhat.
Oikealla taas ripset heti laiton jälkeen, vielä pari karvaa hakee paikkaansa mutta eivätköhän ne siitä asetu.
Vähän silmät harittaa kun yritin peilin kautta katsoa, mihin zoomailen :D
Tässäkin pari kuitua menee oman tahtonsa mukaan..
Hyvää jälkeä kuitenkin taas kerran eikä aikaakaan mennyt kuin vähän reilu tunti kaikkine valmisteluineen.
Toivottavasti nämä kestävät yhtä kauan kuin edeltäjänsä!
Onko lukijoiden joukossa muita, jotka ovat käyneet tuolla Studiolla? :)
Olen tainnut käyttää tuota otsikkoa kerran aikaisemminkin... Noh joka tapauksessa tein eilen pikaisesti lakkauksen, ennen kuin lähdin treffaamaan kaveriani naapurikahvilaan ja sieltä kirpparikierrokselle :)
Löysin H&M:n New Moon lakan ennen joulua tarjouksesta, joten se lähti heti mukaan. Sen kaveriksi valitsin China Glazen Liquid leatherin. Vaaleiden geelauksien jälkeen halusin jotain tummempaa ja mustat kynnet tuntuvat kivalta vaihtelulta :)
New Moon toimii kivasti mustan lakan päällä!
Lakassa on kultaisia flakies-hippuja, jotka eivät muuta väriä katselukulman mukaan, kuten jotkin tekevät.
Nämä oli tosi nopeat tehdä ja Cesarsin pikakuivattaja läpäisi ensitestin hyvin, ei rutun ruttua! :)
Huomiseksi ajastan jutun ripsien pidennyksistä, jotka kävin tänä aamuna huollattamassa. Toivon mukaan huomenna tähän aikaan olen shoppailemassa Keskisen Vesan putiikissa ;)
Harvinaista herkkua, neljäs perättäinen postaus kolmen päivän sisällä :) syynä tällaiseen poikkeukseen on sairasloma, joka kestää ainakin loppuviikon! Onnistuin jotenkin tulehduttamaan hauiksen luuhun kiinnittävän jänteen ja sitä nyt sairastelen täällä aina vain.. Onpahan kerrankin aikaa bloggailla :)
Nyt aiheeseen!
Tätini täytti pyöreitä vuodenvaihteessa ja lahjaksi näpertelin jälleen kerran jotain huovutettua :)
Tällaiset lonkerot laitettiin pesukoneeseen pyykin sekaan ja pestiin 40 asteessa. Lankana käytin Novitan valkoista ja beigeä huovutuslankaa. Beige on vähintään viisi vuotta vanhaa, joten sitä ei taida enää kaupasta löytyä ainakaan tuossa sävyssä.
Ulos sukkahousuista ensin itkun ja sitten insinöörin kanssa revittiin etäisesti palloja muistuttavia möhkäleitä.
Pallo ennen ja jälkeen huovutuksen. Jouduin tekemään pari palloa lisää kun laskut eivät ihan täsmänneet..
Kaikki pallot piti huovuttaa uudelleen käsin, jotta niistä saatiin edes pikkasen pyöreämpiä. Mamman virallinen valvoja Waldo "Aulis Gerlander" vahti kuivatusprosessia.
Sitten alkoi kokoamisvaihe. Pujottelin pallot ensin kalalangan läpi ja vahvistin sitä vielä rautalangalla, jotta homma pysyisi paremmin koossa.
Palloja tähän meni ihan kiitettävän paljon ja yhden ekstrahuovutuksen takia tämä ei valmistunut ihan kädenkäänteessä! Kyllä tämä ennätti kuitenkin lahjapussiin kun kuivattelin sitä yön yli takan päällä :P Kuumuuden kesto on siis jo testattu!
PS. muistakaahan käydä antamassa äänenne oikeasta yläkulmasta löytyvään kyselyyn :)
Kuten viime postauksessa lupailin, kirjoittelen vähän ripsien pidennyksistä, jotka kävin laittamassa muistaakseni 17.12 Vaasan ammattiopiston Studio Parcosissa. Heidän nettisivuilleen ja ajanvaraukseen pääset 'tästä'.
Kuten viimeksi silloinkin kun vuosi sitten hain lisukkeita ripsiin, aloitin homman ripsien värjäämisellä, mikä onkin tosi haastavaamukavaa ja rentouttavaa hommaa. Edelliskerrasta voit käydä lueskelemassa 'täältä'.
Tässä oikea ööga ennen ripsien värjäystä
ja tässä samainen silmä värjäyksen jälkeen. Tällä kertaa kaikki sujui aika hyvin ja ongelmitta mutta on tuo silti liian jännittävää hommaa :D Vähän meinas hirvittää, miten ripsien laitto onnistuu kun värjäsin nämä vasta edellisenä iltana mutta ei se onneksi tuottanut ongelmia pysyvyyden kanssa!
Tässä tuoreet ripset :) Olin näihin tosi tyytyväinen, en olisi halunnut yhtään näyttävämpiä! En voi sanoa yhtään kielteistä asiaa näiden laitosta, opiskelija hoiti hommansa ammattimaisesti eikä tullut kertaakaan tunnetta, ettei kaikki sujuisi kuten pitää :)
Suosittelen kyllä Studio Parcosta kaikille, joilla on mahdollisuus käydä hoidoissa päiväsaikaan, ilta-ajat ovat nimittäin melko harvassa. Ripsien pidennyksiä ei käsittääkseni laiteta ollenkaan iltaisin.
Ripset ovat nyt olleet pian kuukauden, eivätkä vieläkään ole irronneet pientä harvennusta lukuunottamatta. Vuoden takaiset ripset eivät pysyneet läheskään tällaisessa kuosissa huoltoon asti. Huolto on loppuviikosta, voin laittaa sitten kuvan nykytilanteesta ja ripsistä laiton jälkeen.
Laittaja vaihtuu nyt yhtä vuosikurssia nuorempaan opiskelijaan mutta luotto on silti kova :)
Latailin tuossa äsken eilen postamieni geelien kuvat koneelle ja huomasin vasta, etteivät ne pääse yhtään oikeuksiinsa kuvissa :/
Vähän myöhäistä tehdä asialle enää mitään joten nyt seuraa yhdet blogin historian epätarkimmista kuvista, olkaapas hyvät!
Kastoin nämä oikein reilusti kynsinauhaöljyssä, kynsinauhoilla siis öljyä, ei ylimennyttä geeliä :)
Tästä kuvasta näkee vähän tipeissä käytetyn helmiäisgeelin kimallusta, se ei päässyt nyt tuolta öljyn alta oikein esiin! Geeli on 'tässä' postauksessa esittelemäni valkoinen glitter/helmiäsgeeli NDED:iltä.
Pohjalle en laittanut tällä kertaa muuta kuin kirkkaan rakennegeelin, sillä jouduin rakentelemaan pari kynttä muotilla.
Ennen geeliä kynnet olivat melkoisessa kuosissa:
Lähtötilanne oli siis melko epätasainen.
Tein geelauksen 23.12 ja poistin ne vasta eilen eli aika kauan kestivät ja kulutus oli kova! Jopa rakennetut kynnet kestivät, vaikka geelinä käytinkin tuota pehmeämpää soak off-laatua. Ei siis mitään moitittavaa uudessa geelissä, hyvin ajoi asiansa :) Ehkä vähän peittävämpi voisi olla, jatkossa laitan yhden pohjakerroksen valkoisella geelillä alle niin tuota glitteriä ei tarvitse kerrostaa niin paljon..
Seuraavaksi ajattelin tehdä postauksen ripsienpidennyksistä, jotka kävin laittamassa 17.12 :)
Kierrellessäni erilaisia joulumyyjäisiä hoksasin monen kauppaavan huovutettuja helmiä. Mistään ei kuitenkaan löytynyt mieluisia joten sellaiset täytyi tehdä itse :)
Tässä helmet ennen huovutusta. Yritin kiinnittää villaa huovutusneulalla sisällä olevaan massapalloon siinä kuitenkaan onnistumatta.. Massapallo oli huono valinta helmen sisukseksi muutenkin, sillä huovuttaessa villa luisti pois pallon päältä ja jouduin tekemään vähintään kolminkertaisen työn näiden kanssa. Jatkossa teen sisukset joko Huopanen-langasta tai vaikka styroksista mutta massapalloista pysyn kaukana! :D
Seuraavana vuorossa oli sopivien puuhelmien löytäminen. No ei löytynyt!! Niimpä sellaisetkin piti tuunailla itse :) Maalasin pieniä puuhelmiä akryylimaalilla violetiksi. Maalaus- ja kuivatustelineenä toimi piipunrassi.
Valmista tuli lopultakin ja tämä ehti nipinnapin pukin konttiin. Tässä kyllä tehtiin kaikki kantapään kautta mutta haitanneeko tuo mitään, pääasia että äiti sai mieluisan lahjan :)
Loppuun vielä lähikuva palluroista. Pujotin helmet kuminauhaan, jotta käyttö olisi mahdollisimman vaivatonta.
Aion laitella tänne vielä parit kuvat itsetehdyistä joululahjoista, koittakaa kestää ;)