sunnuntai 18. marraskuuta 2012

Takana nauruntäyteinen lauantai :)

Vietin eilen hauskimman lauantai-illan hetkeen!

kuva Facebookista
Olimme ystäväni ja tämän miehen sekä kavereiden kanssa katsomassa Sami Hedbergin keikkaa Vaasan Botniahallilla.
Itse keikka oli todella hyvä mutta järjestäjät epäonnistuivat kyllä lähes joka osa-alueella :/ Showtime oli 19:00 ja olimme paikalla jo vähän yli kuusi, tällöin jono kiersi jo miltei ison hallin takaosaan asti. Sisään pääsimme 19:10 ja keikka pääsi alkamaan vasta puoli kahdeksan aikaan. Ennen sitä kuitenkin jouduimme odottamaan, että kaikki löytävät itselleen paikan oikeasta katsomosta.
Työkaverini oli saapunut vain 5min meitä ennen paikalle ja hän oli päässyt katsomoon jo ennen puolta seitsemää! Joku jumahdus siis tapahtui pian saapumisemme jälkeen.. Lippujen tarkastaminen lopetettiin heti alkuunsa, sillä se oli kuulemma ruuhkauttanut sisällemenoa eniten.Myöskään katsomoita ei ollut merkitty ja kaikki rynnivät istumaan mihin sattuu, merkitystä katsomosta huolimatta.
Hieman harmitti tuollainen sössiminen mutta onneksi keikka oli aivan mahtava, se kuittasi kaikki järjestäjien töppäilyt :)

Kuva Facebookista
 Meitä oli paikalla kiitettävät 2200 katsojaa! :)

Menkää ihmeessä katsomaan show jos se kaupunkiinne rantautuu! Lupaan, ettei Sami petä jos yhtään hänen tyylistään tykkää :)

2 kommenttia:

  1. Sami on huippu ! Kävin itse katselemassa ja nauramassa miehelle lokakuun lopussa kun se eksyi tänne meidän pikku paikkakunnalle. En muista milloin viimeksi olisin nauranut niin hyvin kuin silloin ! :D Ja on se Sami myös aika söpö ^^, Etenkin kun jaksaa puhua siitä masustaan :3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vastasin tähän jo puhelimella mutta näköjään se hävisi jonnekkin :O
      Tykkäsin kans keikasta tosi paljon, aiemmin oon katsellut noita vain youtubesta mutta ehdottomasti kannatti käydä katsomassa miestä livenä :)
      Mahasta puhuttiin tuossakin esityksessä tasaisesti läpi shown :D

      Poista

Jätäthän viestin vierailustasi, kiitos :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...