torstai 8. maaliskuuta 2012

Lasikuidun testailua

Täällä ollaan taas! Kauheasti on taas työ haitannut harrastamista ja väsy on vienyt voiton bloggaamisesta.. En kyllä tajunnut että edellisestä kynsipostauksesta on kulunut melkein kuukausi! :/
Kynsiä on kertynyt jonkin verran ja puran taas tuota sumaa tuoreimmilla kynsillä, jotka tein äidille viikonloppuna.

Luin lasikuitukynsistä ensimmäisen kerran Nailicious -blogista ja innostuin tilaamaan tarvikkeet tähän NDED:sta. Olen tilaillut tuolta ennenkin mutta nyt kauppa tuotti kyllä pettymyksen :/ Kaksi tuotetta neljästä oli tavalla tai toisella vaurioitunut ja nyt pitäisikin alkaa väsäämään reklamaatiota.. Vioista huolimatta sain kuitenkin tehtyä kynnet, vähän säätöä se kuitenkin vaati!

Testasin näitä ensin itselleni viime viikolla ja viikonloppuna väsäilin näillä kynnet äidille, tässä tulosta:


Tehtiin vaaleilla tipeillä vähän lisäpituutta, jospa kynsinauhat ja sormenpäät pääsisivät nyt paranemaan kun on vähän extrapituutta kynnessä :) Tähän kuvaan kynnet oli jo lakattu kahdella Mavalan lakalla, sävyjä en nyt kuollaksenikaan muista..


Sattui joukkoon yksi kuva ennen lakkaustakin.
Ihan hyvän pohjan tuo lasikuitu antaa, mutta vielä ei työn jälki ole sen mukaista, että ilman lakkaa näitä jättäisin :)


Ainoa vaikeus näiden teossa on mielestäni liiman levittämnen lasikuitunauhan päälle, en meinaa saada sitä reunoille niin, ettei sitä menisi kynsinauhoille mutta sitä kuitenkin olisi nauhan reunalla tarpeeksi, ettei se lähde sieltä irtoamaan.. Ja se liima on kyllä melkoista myrkkyä, välillä silmiä poltti ja kirveli jos sattui liian läheltä tiiraamaan, sen kanssa saa olla tarkkana, ettei telo itseään! Kerran onnistuin liimaamaan meidän sormet yhteen :)


Siinä vielä öljytty versio. Pian nämä ovat kestäneet viikon eli eivät ainakaan ihan heti napsahdelleet hajalle, jes! Näitä väsättiin kahtena päivänä kun yö tuli vastaan, joten ihan kiva jos ne edes sen viikon kestävät käsittelyssä!

2 kommenttia:

  1. Mun tekis mieli kanssa testata kuituhässäkkää, mutta olen vähän tumpelo liimailemaan yhtään mitään. Täytyy siis harkita vielä ryhdynkö moiseen hommaan, yksin ainakaan.. nimimerkillä pikaliimalla kädet yhteen...

    VastaaPoista
  2. Samaa mä epäilin ja tilasin siksi liimanpoistoainetta, joka tietenkin oli toinen niistä rikkoutuneista tuotteista :/ Liimaamiseen ja sen kuitupalan asetteluun kyllä meni ensin aikaa, ennen kuin oppi tekniikkaa, eivätkä nämä siltikään mun mielestä oo mitenkään nopeat tehdä..

    VastaaPoista

Jätäthän viestin vierailustasi, kiitos :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...