maanantai 30. heinäkuuta 2012

Kynsistudio lastenjuhlissa

Kotipaikkakunnallani järjestettiin viikonloppuna kolmituntinen lastenjuhla kaikenikäisille lapsille ja mua pyydettiin pistämään kynsistudio pystyyn yhteen toimintapisteeseen.
Koska lakkailuaika oli rajallinen ja muksuja paljon, jouduin toki karsimaan koristeluiden tekoa melko minimiin, sillä aikaa mulle annettiin kaksi tuntia, jotka puolitettiin ruokatauolla. Vain muutamalle siis tein oikein lakkauksen ja koristelut esim. Konadilla tai fimoilla mutta osalle riittivät esimerkiksi strassit ja muut koristeet.
Osa "asiakkaista" oli vielä niin pikkuisia, ettei kynsiin meinannut edes strassia mahtua :) Kovin pienille en olisi edes suostunut värillistä lakkaa laittamaan.

Ensin haaveilin kuvaavani kaikki kynnet mutta heti tajusin sen mahdottomaksi, sillä kynsiä piti tehdä aikamoisella tahdilla, etteivät pienimmät jonottajat väsähdä.

 En ollut saanut edes pakkia auki kun juhlien maskotti-tiikeri tuli jo pyytämään tikrukynsiä :) ne lupasin tehdä heti kun ensimmäiset innokkaat ovat saaneet lakkauksensa. Lopulta nämä tehtiin ihan viimeisten joukossa, sillä se innokkaiden joukko ei hävinnyt siitä edes ruokapaussin ajaksi :D
Nämä halusin kuvata sillä näihin meni luultavasti eniten aikaa. 

Pohjalla on aluslakan lisäksi 2 kerrosta CG:n Sun worshiperiä ja leimailut on tehty Konadin mustalla lakalla laatasta M57. Pikakuivattajaa näissä juhlissa kului melkoisesti ja sillä lakkasin nämäkin, eihän juhlissa ole aikaa kuivatella! :D Kuten arvasinkin, näiden kynsien jälkeen kaikki olisivat halunneet samanlaiset mutta vain muutamalle ehdin tehdä vastaavanlaista.

Tässä kuvassa juhlat ovat ohi ja pisteellä hyörinä hiljentynyt. 
Vaikka olinkin melko puhki tuollaisen urakan jälkeen, oli tuo tosi hauska kokemus :) Olisi saanut olla edes yhdet apukädet niin kaikki olisi sujunut joutuisammin mutta ihan hyvin näillä kahdellakin pärjättiin ja sain yllättävän paljon kiitosta niin osallistujilta kuin järjestäjiltäkin! Juhlat järjestettiin talkoovoimin, joten mitään palkkiota en tuosta saanut, jos ei pientä suolaista evästä lasketa mutta en kyllä mitään sellaista kaivannutkaan. Pikkuneitien tyytyväiset ilmeet palkitsivat ihan tarpeeksi :)

Onko joku muu osallistunut vastaavaan maratonilakkailuun? :)

torstai 26. heinäkuuta 2012

Gina Tricot - 75 Ocean depths

Kuten jo edellisessä postauksessa uhkailin, laittelen nyt kuvia lakkauksesta, jonka tein Gina Tricotin 75 Ocean depths -lakalla.

 Lakka peitti muistaakseni kolmella kerroksella, kovin hätäisesti tällä ei saa kynsiä lakkailtua.

 En ole aikaisemmin törmännyt lakkapullossa kehotukseen aluslakkan käytöstä, ihan fiksua laittaa tuollainen huomautus :)

 Aluksi oli tarkoitus leimailla näihin uudella Dependin lakalla, josta puhuin edellisessä postauksessa mutta jostain syystä se sitten jäi ja pelkistetyllä lakkauksella mentiin poistoon asti.

Viimeisenä Lumialla otettu kuva.. Vieläkin ottaa päähän, ettei puhelimella voi bloggailla (jos haluaa lisätä kuvia postauksiin) :(

Jos nyt pääsisin tuosta Lumian heikkoudesta yli ja miettisin vielä lakkausta niin tuon hintaluokan lakaksi se ainakin kesti tarpeeksi kauan lohkeilematta. Poistokin oli melko helppoa vaikka kerroksia olikin vähintään se mainittu kolme kappaletta.
Seuraavaksi testaan varmaan vihreää 74 Python greeniä :)

keskiviikko 25. heinäkuuta 2012

Ostospostaus

Viime aikoina on tullut tehtyä mm. pieniä lakkahankintoja ja nyt voisi olla passeli hetki niiden esittelyyn, tämä postaus kun on lojunut jo liian pitkään luonnoksissa! :)

Aloitetaan vanhimmasta päästä.
Tein ensimmäisen tilaukseni Cesars shoppiin vähän reilu kuukausi sitten ja kotiutin sieltä nämä jutskat:

Kuva Cesarsin sivuilta
Tällaista xl-stamperia olen etsiskellyt jo kauan ja mm. tämän Sonnen kirjoituksen jälkeen uskaltauduin tuon tilaamaan. Koko kynnen kuviot ovat olleet mun kaareville ja pitkille kynsille vaikeita mutta ainakin nuo juhannuskynnet onnistuivat ihan hyvin :) Sonne kirjoittikin tuossa linkitetyssä postauksessaan, että toisilla leimasimen valkoinen kumiosa irtoilee ja mulla käy myös niin. Joko tyyny irtoaa tai sitten painuu liian syvälle leimasimeen. Pitäisi kokeilla, josko sen saisi liimaamalla asettumaan!

Onko muilla ollut ongelmia tyynyn pysyvyyden kanssa?

Leimasimen lisäksi tilasin kaksi lakkaa:

Ensimmäiset Color Clubin lakkani, vasemmalla Sugarblum Fairy ja oikealla Art Clubin valkoinen liner -koristelulakka.

Lähikuvaa Sugarblum Fairystä, ei ihan helpoimpia lakkoja kuvata!

Glitterlakkaa oon kertaalleen kokeillut ja hyväksi havainnut, poistossa vaan tarvitaan kynsilakanpoistoaineen lisäksi melkoinen määrä foliota ja vanulappuja :D

Kävin joku tovi sitten Kicksissä ja mukaan lähti mm. Suvin blogissa nähty Dependin hopealakka 223.


Tätä olisi tarkoitus käyttää leimauksiin mutta vielä en ole ehtinyt sitä testailemaan..

Viimeisimmät lakkahankinnat tein Helsingin reissulla pari viikkoa sitten.
Gina Tricotissa oli tarjous, 3 lakkaa yhteensä 9,95€. Ensin oli tarkoitus kolmistaan ostaa nuo tarjouslakat mutta kun kaikki löysivät vähintään kaksi mieleistä lakkaa, räväytin sitten ja ostin kaikki kolme itselleni :)

Valinnanvaraa oli paljon, mutta jostain syystä haalin vihreän ja turkoosin sävyjä itselleni.

Vas: 74 Python green, 71 Ice ja 75 Ocean depths
Näistä olen testannut vasta oikeanpuoleista lakkaa, mutta muitakin olisi tarkoitus kokeilla pikapuolin.
Seuraavaksi laittelenkin tänne varmaan kuvat tuosta 75:lla tehdystä lakkauksesta!

tiistai 10. heinäkuuta 2012

Asuun sopivat kynnet

Kirjoittelin jo aikaisemmin tässä postauksessa juhlamekon metsästyksestäni.
Metsästys oli kannattava ja onnistunut, sillä löysin tosi nätin mekon yo- ja rippijuhliin.

Tähän mekkoon siis lopulta päädyin.

Tässä vielä jonkinlainen kuva mekosta livenä :) Blogin ensimmäinen asukuva!

Tähän mekkoon siis piti tehdä mätsäävät kynnet, tällaista jälkeä sain aikaiseksi hurjassa kiireessä:


 Kynnethän on kuvattu vasta matkalla juhlapaikalle ja kännykällä tietenkin eli laatu on sen mukaista! Livenä nämä olivat kyllä kivat ja sopivat mekkoon tosi hyvin :)


Kärkiin on tuputeltu meikkisienellä H&M:n U must have this -lakkaa ja päälle laittelin turkooseja glittereitä, jonka kiinnitin Sechen pikakuivattajalla.
Rippijuhliin väsäsin sitten pelkät vaaleansiniset hilekynnet mutta niitä en tänne tule näkyville laittamaan, ne eivät olleet mitenkään hääppöiset.
Piti tehdä provinssin kestävät kynnet joten koristeluista oli silloin tingittävä :D
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...